Hoppa till innehållet
Omslagsbild för Lopotti
Isbn: 978-95-1041-686-0
Förlag: WSOY
Kategori:
Romaner
Tillgänglig sedan: januari 2016

E-bok

Lopotti

"Älä koskaan ala joksikin vain siksi että joku toinen niin tahtoo."

Selkosten kylän Helena on vasta yhdeksän, kun hänet temmataan juuriltaan ja lähetetään yksin sokeainkouluun viisikymmenluvun Helsinkiin. Vähitellen hän opettelee ison kaupungin tuoksut, äänet, askelmäärät. Neljäkymmentä vuotta myöhemmin Helenan veljenpoika Tuomas muuttaa omasta halustaan etelän yliopistokaupunkiin. Tuomas tahtoo täyttää vaatimukset ja odotukset. Salaa hän haaveilee omasta perheestä. Etelässä hän myös tutustuu tätiinsä uudella tavalla.

Millaista on elää koko elämänsä sivullisena, toivoa että eräänä päivänä ihmiset eivät kiinnittäisi huomiota eroihin vaan yhtäläisyyksiin? Millaista on kulkea pitkä matka tullakseen siksi, joka tahtoo olla tai joka ehkä jo oli? Tommi Kinnunen kirjoittaa vahvasti toiseudesta ja oman tien löytämisestä, halusta tulla isäksi sekä taidosta olla äiti.

Tommi Kinnunen on (s.1973) työskentelee äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana. Hän on kotoisin Kuusamosta ja asuu tällä hetkellä Turussa. Kinnusen esikoisteos Neljäntienristeys (2014) on ollut myynti- ja arvostelumenestys, jonka oikeudet on tähän mennessä myyty neljääntoista maahan.



Logga in för att låna

Information

Logga in för att låna denna titel och för att se aktuell lånestatus.
Se mer under Så lånar du

Stöds av följande plattformar

PC/Mac

Surfplatta Läsplatta

Smartphone