Hoppa till innehållet
Omslagsbild för Terveyden psykologia
Isbn:
Förlag: PS-kustannus
Kategori:
Samhälle & politik Psykologi Medicin & hälsa
Tillgänglig sedan: mars 2019

E-bok

Terveyden psykologia

av
Useimmat suomalaiset nimeävät terveyden yhdeksi tärkeimmäksi arvokseen. Monien terveysongelmat olisivat ratkaistavissa muuttamalla terveyskäyttäytymistä – liikkumalla enemmän, vähentämällä tupakointia ja alkoholin juomista, syömällä suositusten mukaan, nukkumalla itselleen riittävästi sekä noudattamalla sairauksien hoitoon saatuja hoito-ohjeita. Miksi emme kuitenkaan aina toimi näin?

Nykyisin ihmisen oman toiminnan merkitystä terveyden saavuttamisessa ja ylläpitämisessä korostetaan jatkuvasti. Yksilölliset käyttäytymisvalinnat ovat kuitenkin vain pieneltä osin tietoisia, rationaalisia ja harkittuja. Terveyskäyttäytymiseen vaikuttavat toimenpiteet ovat tehokkaimmillaan silloin, kun ne perustuvat tieteelliseen teoriapohjaan ja tutkittuihin terveyden edistämisen menetelmiin sekä ovat yhdenmukaisia ihmisen omien tavoitteiden ja mahdollisuuksien kanssa.  

Teos on käytännöllinen katsaus terveyspsykologian perusteisiin ja sovelluksiin. Vaikka terveyspsykologian mielenkiinnon kohteena voi olla sekä fyysinen terveys että mielenterveys, kirjassa ei tarkastella mieltä tai kehoa toisistaan erillisinä ulottuvuuksina. Teoksen tavoitteena on tehdä näkyväksi terveyden psykologian moniulotteisuutta ja tarjota lukijalle tiedeperustaisia, teoreettisia ja käytännöllisiä työkaluja terveyden edistämiseen.


Logga in för att låna

Information

Logga in för att låna denna titel och för att se aktuell lånestatus.
Se mer under Så lånar du

Stöds av följande plattformar

PC/Mac

Surfplatta Läsplatta

Smartphone